Uutiset

KUMPPANUUS KIVITALORAKENTAMISEN PIONEERIN KANSSA

Päivä: 25.09.2019

Tiesitkö, että Lammin Betoni tarjoaa kumppaniverkoston avulla kivitalon toteutuksen vaikka muuttovalmiiksi asti? Lammin yli 30 talomalliston kohteesta voit valita mieleisesi kohteen tai räätälöidä niistä toiveittesi mukaisen. Sen lisäksi Lammin talopakettiasiakkaat saavat kumppaniyritysten kautta palveluita, etuja ja apuja rakentamiseen liittyvissä asioissa vast’ikään perustetun Lammi-yhteisön kautta.

Sisustaminen linkittyy luonnollisella tavalla kivitalomaailmaan ja rakentamiseen – jo arkkitehtipiirustusten luonnosvaiheessa – siksi AVA Roomin ja Lammin kumppanuus syntyi kuin itsestään. Suomalaisen AVA Roomin ratkaisujen käytännöllisyys, kauneus ja viimeistely olivat omiaan vastaamaan Lammin laatuvaatimuksiin.

Lammia ja AVA Roomia yhdistävät myös perheyrittäjyys ja tuoteinnovaatiot. Lammi on ollut oman alansa suunnannäyttäjänä jo vuosikymmenet, ja on tänäkin päivänä elinvoimainen ja vakavarainen markkinajohtaja. AVA Room on puolestaan löytänyt paikkansa kotimaisena toimijana erittäin kilpailulla huonekalualalla - vaikka tarinamme alkoikin yli kymmen vuotta sitten vetoketjullisista AVA Päiväpeitteistä. Tämä yhteistyö on meille kunnia-asia!

Takaisin