Tarinamme

Teemme tilaa avarammalle elämälle - myös pienissä ja ahtaissa tiloissa. Tuoteperheemme kestää aikaa ja kulutusta, rauhoittaen arkeasi.

Kaikki alkoi kodissamme Espoossa 2006, kun pohdimme, miten kerrossängyt voisi pedata helpommin – niin, että lapsi osaisi ja haluaisi tehdä sen itse. Arkisesta oivalluksesta syntyivät vetoketjulliset, vaivatta pedattavat AVA Päiväpeitteet. Kun 4-vuotias esikoisemme oli ilman opastusta pedannut aamulla vuoteensa, ymmärsimme suunnitelleemme jotain mullistavaa. Maailman parhaiden tuotetestaajien avustuksella tuoteperheemme kasvoi pienten tilojen lastensängyistä AVA Classic ja AVA Module- kalustemallistoihin.

Rakkaudesta koteihin, intohimosta estetiikkaan ja asenteesta elämään koostuu arvopohjamme, joka kantaa suunnittelusta toimitukseen. Autamme löytämään kuhunkin kotiin optimaalisimman huonekalun käytettävissä olevaan tilaan ja elämäntilanteeseen suhteutettuna. Uusien kalusteiden ideointia ohjaa vahvasti ydinkysymys: kuinka arkea voisi helpottaa? Tuotteemme on luotu säilyttämään järjestys ja heijastamaan käyttäjänsä persoonaa, yhdistettynä ajattomaan ja puhuttelevaan esteettisyyteen. 

Toimimme ystävällisesti ympäristöämme kohtaan - meille se on aitoa läsnäoloa ja vastuullisuutta kaikessa vuorovaikutuksessa. Valmistamme kaikki tuotteemme Suomessa: kotimaisuus, lähituotannon ekologisuus ja laadukkaat materiaalit ovat toimintamme perusta, jotta voimme tehdä työtämme käsi sydämellä.

 

Levollisemman arjen puolesta,
Tommi Vartiainen
Perheenisä ja suunnittelija